Kirpparipäivä on juhlapäivä tuhkakuppien keräilijöille ja tutkijoille. Ihmiset todellakin haluavat luopua tuhkakupeistaan ja niitä on useissa pöydissä, joissa on muutakin vastaavaa talousesineistöä. Raskaita lasiesineitä ei myöskään hinnoista päätellen haluta kantaa takaisin kotiin.
Heinäkuu taitaa olla tavallisten suurkirppareiden pitäjille sen sijaan melkoinen kujanjuoksu. Eipä taida olla liikaa väkeä tuomassa tavaraa – harva näyttää haluavan ottaa kirpparipöytää huolekseen lomakuukauden ajaksi. Eli kirppareilla on paljon pöytiä tyhjänä, mikä on huono asia. Hyvä asia asiakkaan kannalta sen sijaan on se että ns. vakipöytien pitäjät näyttävät laittavan tavaransa puoleen hintaan kun väkeä liikkuu vähemmän.
Ohjelmassa oli Nekalan kierrätyskeskus, jossa lasitavaran hinnat eivät kierrätyskeskustyyliin päätä huimaa muutenkaan. Muutamia tuhkiksia siltä löytyikin ja yksi painava lyijylasinen astia lähti mukaan asti. Ihan sillä että muistaisin vähän tutkia näistä kristallisen oloisia puristelasiastioita joskus netistäkin vähän tarkemmin…

Kierrätyskeskukselta ei ole pitkä matka Tampereen Koivistonkylän Prismakeskuksessa olevaan kirpputori Silinteriin. Omien mainostensa mukaan kirpputori on Tampereen suurin.
Veikkasin etukäteen että tuhkiksia lienee piiloutunut kirpparipöytiin vähintään kymmenkunta. Puolessa välissä pöytiärivistöjä totesin olevani uuvuksissa, tuhkiksia oli varmaan parikymmentä, joista useimmista on kuva blogahduksen galleriassa. Kuvat löytämistäni kohteista ja hinnatkin useimmista pätkähtelevät myös instaan, jos joku sitä haluaa sitä kautta seurata.
Pari esinettä jäi erityisesti mieleen. Kuvissakin Saara Hopean Stadion on melko vaikuttava. Puristelasinen, vuodesta 1959 alkaen valmistettu, pelkistetyn upea esine teki todella vaikutuksen kun sen otti käteen. Yllättävän suuri ja painava, massivinen ilmestys. Normaalihinnat taitaa olla jopa yli kolmenkymmenen euron, joten 13 euroa ei tuntunut nyt kauhean pahalta.

Toinen esine, joka teki vaikutuksen oli Kaj Frankin Kastanja, KF211, suunniteltu Nuutajärvelle 1957. Tuhkis, tai taidelasi kuten lapussa luki, oli piiloutunut erääseen kahvikuppiin ja taisinpa löytää sen ihan vahingossa. Tämän esineen koko on vaatimaton, noin 30mm korkea ja 65mm pitkä, mutta kerrassaan vaikuttavan upea. Tämä yksilö jäi hinnastaan huolimatta (8€) kauppaan, koska pinnassa oli melko huomaamaton särö. Vitriinistä olisi saman mustan helmen saanut 39 eurolla.



















